Suomessa on otettu käyttöön 21.2.2022 sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä Datahub. Järjestelmän tarkoitus on nopeuttaa tiedonvaihtoa eri osapuolten välillä. Datahubiin tallennetaan sähkömarkkinalain mukaisesti sähkönkäyttöpaikkaan liittyvää tietoa, kuten käyttöpaikan asiakas- ja kulutustietoa. Yksityisyydensuoja ja tietoturva ovat erityisen tärkeässä roolissa ja tietojen välityksessä kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että tiedon saa vain henkilö tai yritys, jolla on oikeus välitettävään tietoon.
Sähkönkäyttötiedot-palvelumme lisäksi Datahubiin tallennetut tiedot tulevat olemaan tarkastettavissa oman asiakasportaalin kautta, joka avautuu maaliskuun aikana. Palvelussa on omien henkilötietojen lisäksi sähkönkäyttöpaikkaan liittyvät sopimustiedot. Tiedotamme asiakasportaalin käyttöönotosta erikseen.
Datahubia hallinnoi Fingrid Datahub Oy.
Tähän liittyen myös käyttöpaikkojen tunnukset ovat muuttuneet. Käyttöpaikkatunnuksina käytetään valtakunnallisia GSRN-tunnuksia. GSRN-tunnus muodostuu yhtiön tunnuksesta, yksilöllisestä tunnuksesta ja tarkastusnumerosta. Tunnuksessa on yhteensä 18 numeroa. Esim. Iin Energian tunnus on 643007591, tämän jälkeen tulee jokaista käyttöpaikkaa yksilöivä 8-numeroinen tunnus ja lopuksi tarkistenumero. Uudet GSRN-muotoiset käyttöpaikkatunnukset näkyvät jo tulevissa laskuissa.
Iin Energian myymästä sähköstä oman tuotannon osuus vaihtelee vuosittain 40 – 60 % välillä riippuen mm. Iijoen vesitilanteesta. Vuosittainen osuus vaihtelee myös kuukausittain. Suurimpien kulutuksien kuukausina (marras – helmikuu) on yleensä vähiten tuotantoa vesivoimalaitoksilla ja siten näinä kuukausina joudutaan sähköä ostamaan enemmän markkinoilta. Vuosi 2020 oli hyvä vesisähkön tuotantovuosi, noin 15 % parempi kuin vuosi 2021.
Esimerkiksi joulukuussa 2021 oman tuotannon ja ostettujen suojausten osuus oli noin 53 % ja pörssistä ostettiin noin 47 %, pörssisähkön keskihinta oli 22,7 c/ kWh. Tällä hetkellä myymme siis sähköä merkittävällä tappiolla.
Pörssisähkön keskihinnan ennuste vuodelle 2022 on tammikuu 23,8 c/kWh, helmikuu 21,5 c/kWh ja maaliskuu 13,7 c/kWh eli kalliina jatkuu.
Hinnankorotustarve johtuu noista yllä mainituista seikoista ja on perusteltua. Hinnankorotus koskee toistaiseksi voimassa olevia myyntisopimuksia 1.2.2022 alkaen. Korotus ei koske määräaikaisia sopimuksia.
Iin Energian verkkopalvelumaksut nousevat 1.1.2022 alkaen. Verolliset verkkopalvelumaksut nousevat keskimäärin 5,6%. Asiakaskohtainen hinnannousu vaihtelee pääsulakekoon ja kulutuksen mukaan.
Kaikille asiakkaille on lähetetty asiakaskirje, jossa on kerrottu tarkemmin korotuksen keskimääräisestä vaikutuksesta. Kirje on luettavissa asiakaskirje – linkistä. Hinnasto -sivuilla on nähtävissä verkkopalveluhinnasto 1.1.2022 alkaen.
Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian muodostama yhteenliittymä on allekirjoittanut sopimuksen tuulipuiston toteuttamisesta Lestijärvelle.
Iin Energia on mukana hankkeessa Kymppivoima Oy:n kautta. Lisätietoa hankkeesta Lehdistötiedote Lestijärven tuulipuisto.
Taajama-alueen katuvalaistuksen hoitaa Iin kunta, kiinteistö- ja ympäristötekniset palvelut.
Netplaza nosti huhtikuussa yli 17 000 kuluttajaliittymän suorituskyvyn vähintään 500/500 Mbps nopeuteen. Toivottavasti asiakaskokemus entistäkin nopeammasta valokuituliittymästä on ollut mieluisa!
Korona-aika nosti valokuituliittymien arvoa, sillä pitkään puhuttu valokuidun toimintavarmuus pääsi nyt käytännössä todistamaan ylivoimaisuutensa. Langattomien verkkojen suorituskyky puolestaan kuormittui monin paikoin, ja poikkeusaika onkin lisännyt valokuidun kysyntää.
Kuten huhtikuussa ilmoitimme, laajakaistayhteyden suorituskyvyn nosto oli käyttäjälle maksuton ja voimassa koronakriisin aiheuttaman poikkeustilan ajan. Poikkeustoimista suurin osa päättyi 1.6. ja myös nopeudennoston osalta palaamme normaalitilaan 1.7.: kesäkuu on siis vielä ”bonuskuukausi” ennen nopeuksien ennallistamista. Nopeuden ennallistaminen ei vaadi käyttäjiltä toimenpiteitä.
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on kasvattanut merkittävästi ihmisten tarvetta erilaisiin etäyhteyspalveluihin työskentelyn ja opiskelun siirryttyä lähes kokonaan tietoverkkojen kautta tapahtuvaksi. Noin 50 % etätyötä tehneistä aikoo jatkaa etätöiden tekemistä soveltuvin osin myös poikkeusaikojen päättyessä: samoin moni virtuaalinen asiointitottumus juurtuu arjen käytännöksi. Täten entistäkin tehokkaammalle kaistalle on varmasti monin paikoin tarvetta.
Mikäli teillä on tarvetta nostaa valokuituliittymänne suorituskykyä, olkaa yhteydessä asiakaspalveluumme.
Aurinkoista ja valonnopeaa kesää!
Iisiverkko
Mikäli teillä on vaikeuksia hoitaa sähkölaskunne johtuen koronakriisistä, voimme myöntää laskullenne maksuaikaa. Olettehan tällöin yhteydessä hyvissä ajoin ennen alkuperäisen laskun eräpäivää.
Ojakylän alueella oli sähkönjakelun keskeytyksiä 30-31.3. Löysimme vian vasta seuraavana päivänä. Ohessa kuva vian aiheuttajasta.
Asiakaspalvelumme puhelinvaihde on avoinna arkisin 8:00-15:00.
Toimistomme, Paloasemantie 13, palveluaika on arkisin 8:00-15:30.
Iin Energia Oy
Paloasemantie 13
91100 Ii
Vaihde 08 8180 220
asiakaspalvelu@iinenergia.fi
Avoinna arkisin klo 8.00 – 15.30
Puhelinvaihde on avoinna arkisin klo 9.00-15.00
Sähköverkon päivystys työajan ulkopuolella 040 589 8951
Iisiverkko
VALOO ASIAKASPALVELU: p. 09 3154 3060